ViNO: Vajaakuntoisten aktivoitumista tuettava

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry (ViNO) tukee hallituksen esitystä työkyvyttömyyseläkeläisten osa-aikaisen työllistymisen tukemisesta. ViNO pitää kuitenkin ongelmallisena esityksen keskittymistä vain työkyvyttömyyseläkeläisiin. Vajaakuntoisten mahdollisuutta voimiensa mukaiseen opiskeluun ja työntekoon tulisi tukea jo aikaisemmassa vaiheessa. Tukien myöntämisessä tulisi ottaa huomioon se, että ihminen ei yleensä kuntoudu yhtäkkiä.

Esimerkiksi kuntoutustuella – määräaikaisella tai toistaiseksi jatkuvalla työkyvyttömyyseläkkeellä – oleville tulisi tarjota todellisia mahdollisuuksia aktivoitua. Kuntoutustuen rinnalle tarvitaan myös muita vaihtoehtoja. Kuntoutustuen pitäisi olla aktivoiva, mitä se ei nykyisellään riittävästi ole. Sairaspäivärahan ja opintotuen yhteensovittaminen tulee myös mahdollistaa, jotta asteittainen ja oman jaksamisen mukainen paluu opiskeluun olisi mahdollista ilman hankalia siirtymisiä tuelta toiselle. Myös tukityöllistämiseen tulee kiinnittää tuntuvasti nykyistä enemmän huomiota ja tehdä siitä nykyisen yhden vuoden sijasta kahden vuoden pituinen jakso.

“Mielenterveyskuntoutujan aktivoituminen on usein vaikeaa esimerkiksi siksi että töihin ja opiskelemaan voi olla vaikea päästä, jos on mielenterveyskuntoutujan leima otsassa,” kertoo ViNOn mielenterveystyöryhmän puheenjohtaja Mari Kekkonen. “Siksi valtion ja kuntien tehtävänä on tarjota enemmän opiskelupaikkoja ja työmahdollisuuksia kuntoutujille. Myös muita keinoja aktivoimiseen on syytä miettiä,” hän jatkaa.

ViNO toivoo hallituksen parantavan vajaakuntoisten asemaa muun muassa huolehtimalla siitä, että erilaisia opiskelu- ja työmahdollisuuksia on tarjolla sekä järkeistämällä tukikäytänteitä. Voinnin helpottaessa kuntoutujan on hyvä päästä mahdollisimman helposti ja joustavasti takaisin opiskelemaan tai työelämään.

Lisätietoja:

Mari Kekkonen, mielenterveystyöryhmän puheenjohtaja, 044 0454551

0 Response to “ViNO: Vajaakuntoisten aktivoitumista tuettava”


  • Ei kommentteja

Jätä vastaus