Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) haastaa puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt sekä nuoret eurovaaliehdokkaat julkistamaan vaalirahoituksensa jo ennen vaalipäivää. Ehdokkailla on nyt ensi kertaa mahdollisuus tehdä vaalirahoituksestaan ennakkoilmoitus valtiontalouden tarkastusvirastolle.
- Demokratian avoimuuden ja politiikan uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että äänestäjät saavat halutessaan tietää, minkälaisia sidonnaisuuksia puolueille ja ehdokkaille on vaalirahoituksen kautta muodostunut ja mistä rahat tulevat, ViNOn puheenjohtaja Erkki Perälä sanoo.
Yleisradion MOT-ohjelma paljasti keväällä ammattiliittojen satojentuhansien eurojen piilotuen SDP:lle ja Vasemmistoliitolle. Ohjelma kertoi myös Keskustanuorten verotuksellisesti kiistanalaisesta säätiörahoituksesta. Tämä on valitettavaa jatkoa kevään 2008 vaalirahoitusskandaalille, joka kosketti pääasiassa keskustaa ja kokoomusta. Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO on antanut Suomelle aiheesta huomautuksen.
- Maan tapa ei voi enää jatkossa olla äänestäjien ja demokratian halveksunta. Raha ei puhdistu sillä, että se pestään yrityksissä tai säätiöissä. Vaalirahoituksen julkisuuden tulee koskea myös puolueita lähellä olevia tahoja, ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä toteaa.
- Puolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat avainasemassa poliittisen kulttuurin muuttamisessa. Niiden tulisikin näyttää esimerkkiä emopuolueilleen ja julkistaa vaalirahoituksensa avoimen demokratian pelisääntöjen mukaisesti, puheenjohtajat vaativat.
Vihreät eurovaaliehdokkaat ovat sitoutuneet julkistamaan vaalirahoituksensa 4.6. mennessä. Kooste ViNOn rahoituksesta ja vaaleihin käytetyistä varoista löytyy järjestön nettisivuilta.
Lisätietoja:
ViNOn puheenjohtaja Erkki Perälä, 050-572 1930
ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä, 040-755 6921
Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.
Ks. myös: ViNOn rahoitus





0 Response to “ViNO: Puolueiden nuorisojärjestöjen näytettävä tietä vaalirahoituksen avoimuudessa”