ViNO: Ihminen on eläimelle sika

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO kehottaa jokaista kuluttajaa perehtymään ruokansa alkuperään ja vaatii Suomeen tiukempaa eläinsuojelulainsäädännön valvontaa, joka suojelisi eläimiä ihmisten julmuudelta.

”Eläimillä ja elämällä on itseisarvo, jota meidän ihmistenkin eläiminä tulee kunnioittaa. Emme voi vieraannuttaa itseämme aiheuttamastamme kärsimyksestä ulkoistamalla syömämme ruoan tuotannon suuriin, suljettuihin laitoksiin. Harva kuluttaja nykyään edes yhdistää kaupan hyllyltä ostamaansa, kelmuun käärittyä lihaa eläimeen, jolla on kyky tuntea kipua, mielihyvää ja kiintymystä”, muistuttaa ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä.

Suomen eläinsuojelulainsäädännön tarkoitus on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Esimerkiksi eläinsuojelulain 1§:n mukaan eläinten pitopaikan tulee huomioida kunkin lajin erityispiirteet muun muassa tilan suhteen ja 11§:n mukaan vahingoittuneelle eläimelle on viipymättä hankittava asianmukaista hoitoa. Nämä selkeät vaatimukset toteutuvat kuitenkin käytännössä vain harvoilla maatiloilla ja tilanpuute aiheuttaa eläimille niin fyysistä kuin psyykkistäkin tuskaa.

”Vähän väliä julkisuuteen nousevat kuvat ja videot eläimiin kohdistuvasta välinpitämättömyydestä todistavat, että Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä ja erityisesti lain noudattamista on syytä tarkastella pikaisesti uudelleen kriittisin silmin. Kotimainen lihantuotanto ei lunasta sille kehiteltyä puhtoista, oikeudenmukaista ja välittävää kuvaa eläinten kasvatuksesta”, toteaa ViNOn puheenjohtaja Erkki Perälä.

Lisätietoja:

Sini Terävä, 040 755 6921
Erkki Perälä, 050 5721930

Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

1 Responses to “ViNO: Ihminen on eläimelle sika”


  • “Nämä selkeät vaatimukset toteutuvat kuitenkin käytännössä vain harvoilla maatiloilla. ”

    Ei ole tilastollisesti merkitsevää perustetta väittää, että laissa asetetut vaatimukset toteutuisivat vain harvoilla maatiloilla. Todellisuudessa vain harvoilla maatiloilla vaatimukset eivät toteudu. Hyvä päämäärä ei tee tosiasioiden vääristelyä hyväksyttäväksi.

Jätä vastaus