ViNO: EU:ssa ei ole Suomen etua

Eurovaalien lähestyessä ehdokkaat vakuuttelevat kilvan ajavansa parlamentissa Suomen ja suomalaisten etua. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO haluaa palauttaa eurovaalikeskustelun siihen, mitä se todellisuudessa on – eri arvomaailmojen välistä kilpailua.

”Ei suhteessa Euroopan unioniin ole olemassa mitään yhtä yhtenäistä Suomen etua. EU:ssa tehtävät päätökset ovat samalla tavalla ideologisia päätöksiä kuin kansallisissa parlamenteissa. Esimerkiksi viime päivien Ari Vatasen aloittama ilmastonmuutoskeskustelu tai Kai Pöntisen aloittama maahanmuuttokeskustelu osoittavat hyvin kokoomuslaisten ja vihreiden erilaiset käsitykset Suomen eduista,” ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä summaa.

”Ehkä ehdokkailla on haluja puhua Suomen edusta, koska heidän on vaikea sitoutua oman eurooppalaisen viiteryhmänsä päätöksiin. Istuvathan monien suomalaisten puolueiden mepit melko kummallisissa parlamenttiryhmissä EU:ssa. Keskustan ehdokkaita tuskin huvittaa kertoa äänestäjilleen, että heidän ryhmänsä EU:ssa ajaa maataloustukien lakkauttamista eikä arvoliberaaleina esiintyvien kokoomuslaisten ole helppoa paljastaa olevansa samassa veneessä parlamentin kovimpien konservatiivien kanssa, joista monet esimerkiksi vastustavat aborttia,” valottaa ViNOn puheenjohtaja Erkki Perälä.
Lisätietoja:

Sini Terävä, 040 7556921
Erkki Perälä, 050 5721930

Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

0 Response to “ViNO: EU:ssa ei ole Suomen etua”


  • Ei kommentteja

Jätä vastaus