Emilia Lakka: Opiskelija-asumiseen panostaminen kannattaa!

Posted on Posted in Ajankohtaista, Blogi

 jyvioni_kansi_vaahtera

Yliopistot profiloituvat ja kaupungeilla on olemassa strategiansa asukkaiden hyvinvoinnin lisäämiseksi. Miten nämä liittyvät toisiinsa ja voivatko toimijat tukea toisiaan suurissa muutoksissa? Jyvionin puheenjohtaja Emilia Lakka pohtii opiskelija-asumisen tulevaisuutta Jyväskylässä!

2017 tulee olemaan jännittävä vuosi Jyväskylän yliopiston uudessa humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Sen lisäksi, että tiedekunnat sekä muutamat laitokset tiedekunnan sisällä yhdistyvät, siirtyy vuodenvaihteeessa toimintansa aloittavalle kieli- ja viestintätieteiden laitokselle juuri ennen juhannusta julkistetun aiesopimuksen mukaan Vaasan yliopistosta 40 henkilökunnan jäsentä sekä huikeat 700 kieliaineiden opiskelijaa. Tilanne on lähtökohdiltaan herkullinen, sillä Jyväskylän yliopisto vahvistaa siirron toteutuessa humanistista tiedekuntaansa, kun taas Vaasan yliopistossa panostetaan tulevaisuudessa yhä voimakkaammin kauppatieteiden, tekniikan, viestinnän ja hallintotieteiden opetukseen ja tutkimukseen. Tämä on juuri sitä rohkeaa profiloitumista, jota OKM on yliopistoilta toivonut.

Suurissa muutoksissa on kuitenkin aina riskinsä, ja näihin haasteisiin tulee pyrkiä löytämään molemmissa kaupungeissa luovia ja kestäviä ratkaisuja tulevan lukuvuoden aikana. Yliopisto ja paikallinen ylioppilaskunta ovat toki ratkaisevassa asemassa, kun yliopistoväki valmistautuu siirron aiheuttamiin muutoksiin. Tutkimuksen monipuolistumisen ja laitoksen toimintakulttuurin muuttumisen lisäksi kasvavalla opiskelijamäärällä ja uudella henkilöstöllä on vaikutuksensa myös kampuksen tilaratkaisuihin. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään yliopiston sisäisestä asiasta, vaan myös Jyväskylän kaupungin tulee arvioida, millaisia toimenpiteitä profilointipäätös siltä vaatii.

Ympäristöministeriö linjasi vuonna 2012 opiskelija-asumisselvitysessään, että koko maassa tulisi vuosina 2013-2017 aloittaa vuosittain 1000 uuden opiskelija-asunnon rakennustyöt. Jyväskylässä yhteistyö kaupungin, Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiön (KOAS) ja Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) välillä on ollut monin tavoin toimivaa. KOAS saa uusimman, Heikinkadulla sijaitsevan kohteensa valmiiksi vuoden loppuun mennessä, kun taas JYY solmi kaupungin kanssa keväällä aiesopimuksen Nuuskakujan alueen kehittämisestä.

Opiskelija-asumiseen panostamista tulee jatkaa myös tulevina vuosina, mikä vaatii saumatonta yhteistyötä kaupungin ja alueen suurimpien opiskelija-asuntorakentajien välillä. Asunnontuottajilla on halua rakentaa kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja kampusten ja keskustan läheisyyteen, ja niiden rakentamille asunnoille on myös kysyntää, sillä onhan Jyväskylä PTT:n tekemän katsauksen mukaan vuokralla asuvan näkökulmasta yksi Suomen kalleimmista kaupungeista. Kiinnostus rakentaa uusia opiskelija-asuntoja ei ainakaan vähene, kun kaupunkiin saapuu Vaasan yliopiston kanssa tehdyn aiesopimuksen toteutuessa satoja opiskelijoita enemmän kuin asunnontarjoajat ovat ennakoineet. Jyväskylän tulisikin myös jatkossa olla aktiivisena osapuolena mukana tarjoamassa rakentajille riittävästi kohtuuhintaisia tontteja, jotka soveltuvat opiskelijoiden tarpeisiin.

Kun opiskelija-asuntoja rakennetaan, on tärkeää, että myös kohteiden lähiympäristö kehittyy samaa tahtia. Suuri osa opiskelijoista liikkuu Jyväskylän kaltaisessa tiiviissä kaupungissa pyörällä, jolloin toimivat pyörätieverkostot opiskelija-asuntoalueiden ja kampusten välillä ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jyväskylä on ottanut askeleen oikeaan suuntaan salliessaan KOASin uusimman opiskelija-asuntokohteen rakentamisen täysin autottomana. Kohteiden autottomuus heijastuu luonnollisesti opiskelija-asuntojen vuokriin positiivisella tavalla, kun yksi merkittävä kuluerä poistuu kokonaan. Koska etäisyydet kaupungin sisällä ovat Jyväskylässä monin tavoin ihanteelliset pyöräilylle ja joukkoliikenteen paremmalle hyödyntämiselle, tulee kaupungin rohkeasti jatkaa ihailtavaa työtään pyöräilyn ja kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Vuoden 2016 pyöräilykuntana Jyväskylällä on mahdollisuus nousta edelläkävijäksi arkiliikunnan ja liikkuvan elämäntavan puolestapuhujana. Autottomiin opiskelija-asuntokohteisiin panostaminen tukee hyvin tätä tavoitetta.