| 19.09.2010 | ||
| 17.00 | to | 20.00 |
Tervetuloa Jyvionin – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry:n kokouksiin viikon päästä sunnuntaina 19.9.2010 Sepänkeskukseen (Kyllikinkatu 1). Sunnuntaina järjestetään sekä hallituksen kokous klo 17-18.45 että ylimääräinen yhdistyksen kokous klo 19-20.
Hallituksen kokouksessa on tällä kertaa esillä ajankohtaisia aiheita kuten uusien ilta, autoton päivä, peli-ilta, JAMKOn sekä Kortepohjan vaalit, mielenterveyskampanja/tapahtuma ja paljon muuta
Molempiin kokouksiin ovat tervetulleita kaikki Jyvionin jäsenet ja toiminnasta kiinnostuneet.
Yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa päätetään kokousedustajista Keski-Suomen Vihreiden kokouksiin, ja käsitellään lisätalousarviota tälle vuodelle. Erityisesti tähän kokoukseen ovat kaikki Jyvionin jäsenet, myös vähän vähemmän aktiiviset, todella tervetulleita. Yhdistyksen hallitus pyörittää operatiivista käytännön toimintaa, mutta toiminnan suuntaviivat määrittelee koko yhdistys. Ja mistä se yhdistys sitten koostuu?? Se koostuu teistä ja meistä, minusta ja sinusta, kaikista Jyvionin jäsenistä. Tule siis moikkaamaan meitä ja kertomaan mielipiteesi edes tähän yhdistyksen kokoukseen, vaikket muuten aina hallituksen kokouksiin ehtisikään
—
Yhdistyksen kokous 2/2010
Esityslistan sisällysluettelo
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Kokouksen toimihenkilöiden valinta
4. Esityslistan hyväksyminen
5. Esittelykierros ja kuulumiset
6. Ilmoitusasiat
7. Jyvionin edustajien valinta Keski-Suomen Vihreiden yleiskokoukseen 25.9
8. Keski-Suomen Vihreiden syyskokous ja syyspäivät la 27.11 Petäjävedellä
9. Lisätalousarvio vuodelle 2010
10. META
11. Kokouksen päättäminen
—
Hallituksen kokous 10/2010
Esityslistan sisällysluettelo
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Esityslistan hyväksyminen
4. Esittelykierros ja kuulumiset
5. Ilmoitusasiat
6. Kuulumiset
6.1 Grönioni
6.2 Vihreä lista (JAMKO)
6.3 Vihreä Keski-Suomi
6.4 Jyväskylän vihreät
6.5 ViNO
7. Edellisten kokousten pöytäkirjojen hyväksyminen
8. Talous
8.1 Yhdistyksen taloustilanne
8.2 Kulukorvausten hyväksyminen
9. Politiikkakoulutusta toisen asteen opiskelijoille –kampanja
10. Mielenterveys ja hyvinvointi -painopistealue
11. Tulevat tapahtumat
11.1 Syksyn uusien ilta 21.9.
11.2 Autoton päivä 22.9.
11.3 Kantapöydät
*11.4 Uusien peli-ilta 9.10.
11.5 JAMKOn opiskelijakunnan edustajiston vaali 4.11.
11.6 Kortepohjan ylioppilaskylän asukasneuvoston vaali
12. Menneet tapahtumat
12.1 JYYn järjestömessut pe 3.9.
12.2 Keski-Suomen Vihreiden Jäsenhankintapäivä la 4.9.2010 klo 10-16
12.3 Hyvän olon viikonloppu 11.9.
13. Jäsenasiat: jäsenten hyväksyminen ja eronneiksi katsominen
14. META
15. Kuka tekee, mitä tekee -listan kertaaminen
16. Seuraavasta kokouksesta sopiminen
17. Kokouksen päättäminen





0 Response to “Jyvionin hallituksen kokous ja yleiskokous”