Jyvionin vuoden 2020 uusi hallitus!

Posted on Posted in Ajankohtaista

Jyvionin vuoden 2020 uusi hallitus!

Jyvioni – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry piti syyskokouksensa keskiviikkona 20.11.2019. Kokouksessa valittiin yhdistykselle puheenjohtajat sekä uusi hallitus vuodelle 2020. Onnea valituille toimijoille!

Jyvionin puheenjohtajiksi valittiin Aino Kenttälä ja Adéle Nurmela. Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa. Syyskokous valitsi Jyvionin hallituksen 202020 jäseniksi seuraavat seitsemän (7) henkilöä: Valpuri Linnossuo, Roosa Marin, Laura Varjoranta, Pipsa Kinnunen, Eevi Hakala ja Nea Manninen

“Ensi vuonna aletaan tekemään ahkerasti jo kuntavaaleja. Meidän tulee saada paljon nuoria ehdokkaita, sekä valtuutettuja 2021 kuntavaaleissa”, linjaa puheenjohtaja Aino Kenttälä. 

“Kuntavaalityön lisäksi olennaisena osana meillä on jäsenhankinta, jota lähdetään kehittämään ja suunnittelemaan uuteen suuntaansa”, toteaa puheenjohtaja Adéle Nurmela.

Kuluneena vuonna Jyvioni tavoittanut paljon nuoria tapahtumillaa, sekä vaalien alla katukampanjoidessa. Uudet puheenjohtajat pääsevät johtamaan Keski-Suomen yhtä aktiivisinta poliittista nuorisojärjestöä. Jyvionin toiminnan tärkeimmät painopisteet vuonna 2020 liittyvät tiiviisti kuntavaaleihin ja jäsenhankintaan. Jyvionin tavoitteena on tehdä aktiivista ehdokashankintaa, jotta myös nuoria saataisiin roimasti mukaan toimintaan. Lisäksi vuoden 2020 aikana tullaan vakiinnuttaa Jyvionin uusi viestinnällinen ilme. 

Hyvää joulunodotusta ja tervetuloa mukaan toimintaan vuonna 2020!

 

 

Innolla ensi vuotta odottaen,

Aino Kenttälä ja Adéle Nurmela

Puheenjohtajat 2020

Jyvioni – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry