Arkisto kuukaudelle huhtikuu, 2010

ViNOn puheenjohtaja Hannonen: Puolueiden saatava rivinsä suoriksi, lakattava pettämästä omia äänestäjiään ja tulevia sukupolvia

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja Paloma Hannonen vaatii poliitikoilta selkärankaa sekä kykyä kuunnella faktoja ja kannattajiaan. Hannonen haluaa muistuttaa kansanedustajia siitä, että he ovat kansan, eivät yritysten edustajia. Pekkarisen ehdottamat kaksi ydinvoimalalupaa ovat paitsi pettymys myös suuri virhe, jos yhtään on kykyä punnita faktoja.

Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen ilmoitti tiedotteessaan (20.4.2010) olevansa pettynyt Keskustaan ja Mauri Pekkariseen. Kurvinen kritisoi myös Vihreitä ja totesi heidän “myyvän pyhän perheensäkin, jos siitä joku jotain tarjoaisi”.

- Ymmärrän keskustanuorten viimeaikaisen hajoilun oman puolueensa Kokoomusta kumartaviin päätöksiin. Keskustanuorten tulisi nyt keskittyä emopuolueensa painostamiseen, sillä Keskustan kansanedustajat ja ministerit eivät aja nollalinjaa. Myös vasemmistoliiton kansanedustajat voisivat virkistää muistiaan oman puoleensa ydinvoimalinjasta, kehottaa ViNOn puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Ydinvoima on tuontitekniikkaa. Uusiutuviin energiamuotoihin panostamalla taas saataisiin Suomeen todellisia tulevaisuuden työpaikkoja. Uusiutuvan energian tuotannosta syntyvät työpaikat ovat pienemmissä yksiköissä ja ne on kannattavaa sijoittaa maakuntiin. Muualla maailmassa on jo herätty uusiutuvien kasvaviin markkinoihin. Meidän tulee tarttua tulevaisuuden työpaikkoihin.

- Vaalirahoituksen tipoittaisen paljastumisen myötä herää kysymys, miksi tietyt tahot haluavat ajaa ydinvoimaa näin ponnekkaasti ja ovat valmiita perustelemaan lisärakentamista myös valheellisesti. Työpaikkoja saadaan lisää varsinkin maakuntiin uusiutuvan energian tuotannolla. Luulisi sen kiinnostavan Keskustaakin, Hannonen ihmettelee.

Ydinvoima ei ole puhdas ja vaaraton energianmuoto niin kuin ydinvoimateollisuus yrittää uskotella. Radioaktiivisen ydinjätteen loppusijoittamiseen liittyy suuria riskejä. Lisäksi ydinonnettomuuden mahdollisuudelta silmien sulkeminen on väärin kansalaisia kohtaan.

-Kokoomuksen ydinvoimauskollisuus alkaa kaikessa traagisuudessaan olla naurettavaa. Eija-Riitta Korholan energialinjauksia voi harvoin ottaa vakavasti. Korhola on Ilta-Lehden blogissaan kuitenkin oikeassa siinä, kuinka on kummallista, että Keskusta taipuu heikomman edessä, Hannonen sanoo.

Lisätietoja:
Paloma Hannonen, ViNO ry, puheenjohtaja 050-593 1190
Heikki Sairanen, ViNO ry, puheenjohtaja

Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa

Vihreä lista: Kierrätys kuntoon

Jyvionin Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn edustajistoryhmä “Vihreä lista” teki 13.4.2010 aloitteen kierrätysmahdollisuuksien parantamisesta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Edustajisto hyväksyi aloitteen kokouksessaan 20.4 ja hallitus vie näin asian koulun johdon tietoon.

VIHREÄ LISTA: KIERRÄTYS KUNTOON

Jyväskylän kaupungin yleisissä jätehuoltomääräyksissä mainitaan:
“Jätteen tuottajan tulee huolehtia jätteidensä lajittelusta. Jätteiden lajitteluvelvoite on yleinen ja koskee kaikkia Jyväskylän kaupungissa asuvia ja toimivia. Lajitellut hyötyjätteet, ongelmajätteet ja erityisjätteet pidetään erillään muista jätteistä sekä toisistaan ja toimitetaan niille osoitettuihin vastaanottopaikkoihin[...]“

Keräysastia pitäisi olla bio- ja kuivajätteelle, lasille, metallille, keräyskartongille tai -pahville ja mahdollisille muille hyödyntämiskelpoisille jätelajeille, mutta Jyväskylän ammattikorkeakoulun kampuksilla näin ei ole.

Suomessa noin puolet jätteestä päätyy yhä kaatopaikalle kierrätyksen sijaan, ja koko EU:ssa keskiarvo on 40 prosenttia. Parhaimmin jätteensä hyödyntävissä maissa jätteistä viedään kaatopaikalle vain muutama prosentti. Ammattikorkeakouluyhteisö ei elä ympäröivästä yhteiskunnasta erillään, vaan meilläkin on mahdollisuus ja velvollisuus hoitaa oma osuutemme. Vihreä lista -edustajistoryhmä on huolissaan siitä miten alhainen Jyväskylän Ammattikorkeakoulun jätteidenkierrättämisprosentti on, ja siitä miten Suomi voi tiputtaa kaatopaikalle päätyvän jätteen osuutta lähemmäksi EU:n keskiarvoa ja sen ali, jos edes korkeakouluissa ei osata kierrättää. Jatka artikkelin ‘Vihreä lista: Kierrätys kuntoon’ lukemista..

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittokokous vaatii työajan uusjakoa mielenterveyden vuoksi

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto vaati viikonloppuna Oulussa pitämässään liittokokouksessa työajan uudelleenjakoa. Liiton mielestä suomalaisten mielenterveysongelmia voi helpottaa joustavoittamalla työaikoja työntekijän niin halutessa.

“Nykyiset poliittiset toimet mielenterveyden parantamiseksi vastaavat laastarin nielemistä vatsahaavaan. On löydettävä todellisia ratkaisuja kuten työntekijän elämäntilanteen mukaan joustavat työajat”, toteaa ViNOn puheenjohtaja Heikki Sairanen.

Joustavammat työajat tarjoavat toimintakyvystään huolestuneelle mahdollisuuden jaksaa ja viihtyä töissä palamatta loppuun. Toisaalta joustot helpottavat esimerkiksi mielenterveyskuntoutujan paluuta työelämään. Liittokokous huomauttaa, että työajan jakaminen ei tuo niin paljon kustannuksia työnantajille kuin voisi kuvitella, koska joustavat työajat vähentävät uupumista ja sitä kautta myös sairaslomia. Työajan joustot voivat myös motivoida työntekijää.

Vihreät nuoret ja opiskelijat vaativat lainsäätäjiltä, AY-liikkeeltä ja työnantajilta toimia sen puolesta, että työntekijä voi ongelmitta vaihtaa palkkaansa vapaa-aikaan. Liittokokous toivoo työntekijöiden vapauden lisäämistä, jotta loppuunpalamisesta ei tulisi uutta kansantautia.

“AY-liikkeen ei pidä ajatella vain euroja ja senttejä vaan työntekijän hyvinvointia. Myös julkisen sektorin on näytettävä tietä työntekijälähtöisessä työajan joustavuudessa vaikkapa mahdollistamalla siirtymisen nelipäiväiseen työviikkoon tai kuusituntiseen työpäivään”, sanoo ViNOn puheenjohtaja Paloma Hannonen.

“Ei ihmismieli ole kuin junan vessa, joka joko toimii tai ei toimi. Joustot luovat mahdollisuuden sopeuttaa työtahtia oman jaksamisen mukaan”, puheenjohtajat toteavat.

Lisätietoja:

Heikki Sairanen, 044 283 4268
Paloma Hannonen, 050 593 1190

Järjestöllä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

Leukemia ydinvoimaloiden läheisyydessä –vierailuluento

Leukemia ydinvoimaloiden läheisyydessä -luentojuliste
Ydinvoimakeskustelu käy Suomessa kuumana. Saksalaisissa tutkimuksissa on havaittu lasten leukemiatapausten yleistyneen ydinvoimaloiden lähellä. Mistä on kyse? Entä miksi Euroopan talousveturi Saksa ei rakenna uusia ydinvoimaloita? Tule kuuntelemaan asiaa tutkineen saksalaisen fysiikan tohtori Alfred Körbleinin luentoa aiheesta!

Tilaisuus pidetään englanniksi torstaina 29.4. klo 17 Agoran auditorio 2:ssa Mattilanniemessä.

Järjestäjinä: JYYn ympäristövaliokunta, Jyvioni – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat, Jyväskylän luonnonsuojeluyhdistys, Jyväskylän Sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat, Keski-Suomen vasemmistonuoret, SKP:n Jyväskylän piirijärjestö

Lisätiedot: Anni Pursiainen, 040 525 2870, anni.k.pursiainen[ät]jyu.fi

Ydinvoimakampanjan tapaaminen

25.04.2010
18.00to20.00

Ydinvoimakampanjan tapaaminen Sohwilla klo 18.

Hallituksen kokous 19.4. klo 17

Tervetuloa Jyvionin hallituksen kokoukseen Sepänkeskukselle! Taas on paljon mukavaa päätettävää ja mielenkiintoisia tapahtumia  luvassa. :) Hallituksen kokoukset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Käsiteltävät asiat selviävät alla olevasta esityslistasta.

Jyvioni – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry
Hallituksen kokous 7/2010
Aika: ma 19.4.2010 klo 17.00
Paikka: Keski-Suomen vihreiden toimisto, Sepänkeskus (Kyllikinkatu 1) Jatka artikkelin ‘Hallituksen kokous 19.4. klo 17′ lukemista..

Paloma Hannonen ja Touko Aalto nimetty eduskuntavaaliehdokkaiksi

Keski-Suomen Vihreät ry nimesi kevätkokouksessaan 10.4. ensimmäiset kahdeksan eduskuntavaaliehdokastaan, joihin kuuluivat myös Jyvionin ehdokkaat Touko Aalto ja Paloma Hannonen! Onnea ehdokkaille!

Uusien ja vanhojen ydinvoima-aktiivien aktivointi!

Kampanjointi on hauskaa!

Tervetuloa erityisesti uusille aktiiveille suunnattuun ydinvoimakampanjan tapaamiseen! Oletko ollut pitkään kiinnostunut toiminnasta mutta et ole vielä rohjennut lähteä mukaan? Tai olitko kenties mukana kerran tai pari mutta et ole sen jälkeen päässyt osallistumaan? Nyt on juuri sopiva hetki lähteä katsastamaan kampanjanryhmän toimintaa!

Keväällä on tulossa lukuisia tapahtumia joihin tarvitaan paljon innokkaita toimijoita viemään ydinvoiman vastaista viestiämme eteenpäin. Tarjolla on lisäksi kevyitä ja vähän aikaa vieviä toimintatapoja kiireisille – tule keskustelemaan miten juuri sinä voisit osallistua! :)

Tarrojen ja flaikkujen levittäminen ovat pieniä tehtäviä, mutta niistä on valtava apu. Esiintymishaluiset puolestaan voivat pukea ylleen kampanjan hilpeän ironisen hahmon, ydinjätetynnyrin, puvun!

Tällä kertaa tapaamme Vasemmistoliiton toimistolla osoitteessa Väinönkatu 28 B 14. Käänny Punaisen lyhdyn vierestä sisäpihalle niin löydät perille. :-)

Tervetuloa mukaan suunnittelemaan, miltä haluamme kampanjan näyttävän Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomessa!
Jatka artikkelin ‘Uusien ja vanhojen ydinvoima-aktiivien aktivointi!’ lukemista..

Uusien ja vanhojen ydinvoima-aktiivien aktivointi!

13.04.2010
17.00to19.00

Tervetuloa erityisesti uusille aktiiveille suunnattuun ydinvoimakampanjan tapaamiseen! Oletko ollut pitkään kiinnostunut toiminnasta mutta et ole vielä rohjennut lähteä mukaan? Tai olitko kenties mukana kerran tai pari mutta et ole sen jälkeen päässyt osallistumaan? Nyt on juuri sopiva hetki lähteä katsastamaan kampanjanryhmän toimintaa!

Keväällä on tulossa lukuisia tapahtumia joihin tarvitaan paljon innokkaita toimijoita viemään ydinvoiman vastaista viestiämme eteenpäin. Tarjolla on lisäksi kevyitä ja vähän aikaa vieviä toimintatapoja kiireisille – tule keskustelemaan miten juuri sinä voisit osallistua! :)

Tarrojen ja flaikkujen levittäminen ovat pieniä tehtäviä, mutta niistä on valtava apu. Esiintymishaluiset puolestaan voivat pukea ylleen kampanjan hilpeän ironisen hahmon, ydinjätetynnyrin, puvun!

Tällä kertaa tapaamme Vasemmistoliiton toimistolla osoitteessa Väinönkatu 28 B 14. Käänny Punaisen lyhdyn vierestä sisäpihalle niin löydät perille. :-)

Tervetuloa mukaan suunnittelemaan, miltä haluamme kampanjan näyttävän Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomessa!

Tapaamisen asialistalla muun muassa:

-kampanjan toimintaan ja toimijoihin tutustumista
-sitoumusten keruu ma 19.4. (paikka vielä avoin)
-katutapahtuma la 24.4.
-Alfred Körbleinin vierailuluento to 29.4. Agoralla
-flaikkujen luukutus sekä jakaminen eri tapahtumissa kuten Jyrockissa
-julisteiden ja tarrojen levitys ympäri kaupunkia
-suurmielenosoitus Helsingissä 8.5.
-Yläkaupungin yö 22.5.
-Mahdollisuuksien tori 4.6.

Pientä naposteltavaakin on luvassa! :)

Terveisin,

-Anni Pursiainen, puh. 040 525 2870

P.S. Näin pääset sähköpostilistallemme: laita tyhjä sähköposti osoitteeseen
ydinvoimahistoriaan_jkl+subscribe[ät]googlegroups.com
tai vieraile sivulla http://groups.google.com/group/ydinvoimahistoriaan_jkl

Ydinvoima-flaikkujen luukutusta

11.04.2010
15.00to17.00

Lähde sunnuntaina 11.4. ulkoilemaan kanssamme kauniiseen kevätsäähän! Muutaman tunnin retken aikana saat raitista ilmaa, liikuntaa sekä vietyä ydinvoiman vastaista asiaamme suoraan ihmisten postiluukkuihin!

Lähtö sunnuntaireippailulle tapahtuu klo 15 kävelykadun Kompassilta Sokoksen edestä. Odotamme vartin verran myöhästelijöitä, jonka jälkeen lähdemme kohti potentiaalista naapurustoa joko autolla tai ilman. Reissulta palaamme noin viiden maissa, jonka jälkeen voimme lähteä yhdessä pitsalle tai vaikka teekupposelle. :)

Ota mukaasi hyvät kengät sekä vaatetus, jota voit keventää tarvittaessa. Muuta ei sitten tarvitakaan – niin helppoa se on!

Retki sopii erityisen hyvin uusille aktiiveille jotka eivät ole olleet vielä kertaakaan mukana, sillä reippailu ei vaadi mitään etukäteistietoja. Samalla pääset myös mukavalla tavalla tutustumaan toimijoihimme! =)

Tervetuloa mukaan!