Yli viisikymmentä mukana ViNOn nälkälakossa ilmaston pelastamiseksi

http://www.vino.fi/nalkalakko

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (ViNOn) aloittama nälkälakko on kerännyt jo yli 50 osallistujaa. Lakkoilijat muistuttavat päättäjiä siitä, että Kööpenhaminassa käytävissä ilmastoneuvotteluissa on paitsi kyse ympäristöstä myös ihmisten ruokaturvallisuudesta.

- Yksin ilmastonmuutoksen seurauksena 100 – 200 miljoonaa ihmistä tulee kärsimään nälänhädästä. Nyt tarvitaan sekä teolllisuusmailta että kehittyviltä valtioilta tiukkoja toimenpiteitä, sanoo ensi vuonna ViNOn puheenjohtajana aloittava Heikki Sairanen.

ViNOn nälkälakossa osallistujat ovat itse saaneet päättää, kuinka pitkäksi ajaksi osallistuvat lakkoon.

- Toivon, että lakkoni omalta osaltaan lisää kaikkien Kööpenhaminan neuvottelijoiden paineita saada aikaan päätöksiä, jotka ovat ilmastotieteen perusteella riittäviä. Suomalaisten päättäjien pitää unohtaa omat pienien eturyhmiä suosiva politiikka esimerkiksi turpeenpoltossa, sanoo ensi vuonna aloittava puheenjohtaja Paloma Hannonen.

Hannonen on aloittanut lakkonsa lauantaina ja Sairanen aloittaa oman nälkälakkonsa perjantaina. Nälkälakkoon on ilmoittanut osallistuvansa jo yli 50 henkilöä.

Lisätiedot:

Paloma Hannonen, 050 593 1190
Heikki Sairanen, 044 283 4268

Yhdistyksellä on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.

This entry was posted in Ajankohtaista. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>