Vihreiden Nuorten ja opiskelijoiden liiton ViNOn syysliittokokous painostaa Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osallistuvia päättäjiä ottamaan ilmastotieteen määrittämät tavoitteet vakavasti.
Kuukauden päästä Kööpenhaminassa ovat käsillä kohtalonhetket nykyisten nuorten ja tulevien sukupolvien kannalta. ”Nyt on saatava aikaan riittävän tiukka ja sitova ilmastosopimus, jotta meillä on mahdollisuus pysäyttää ilmaston tuhoisa yli kahden asteen lämpeneminen. Jos sen sijaan annetaan periksi kansalliselle itsekkyydelle, valtaapitävät riistävät hyvän elämän edellytykset heidän jälkeensä tulevilta sukupolvilta”, painottaa ViNOn puheenjohtaja Sini Terävä.
Maailman väestöstä noin puolet on alle 25-vuotiaita. Tulevaisuudessa nämä nuoret joutuvat kantamaan vastuun ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta. Tämä tuntuu unohtuvan keski-ikäisiltä päättäjiltä. ”Meidän huolenamme eivät ole pienet heilahtelut teollisuuden kilpailukyvyssä vaan koko ihmiskunnan tulevaisuus. Haluavatko päättäjät jättää meille perinnöksi elinkelpoisen planeetan vai pelkästään heiltä jääneen valtavan laskun maksettavaksi?” kysyy ViNOn puheenjohtaja Erkki Perälä ilmastokokouksen osanottajilta.
ViNOn liittokokous muistuttaa, että Kööpenhaminassa on välttämätöntä määrätä teollisuusmaat vähentämään päästöjään vuoden 1990 tasosta vähintään 40 % vuoteen 2020 ja 80-95 % vuoteen 2050 mennessä. Tämä on ainoa vaihtoehto, joka ilmastotieteellisten skenaarioiden mukaan riittää estämään ilmastokatastrofin. Mikäli näihin tuloksiin ei päästä, päättäjät ovat vastuussa miljoonien ihmisten kurjuudesta ja kuolemasta.
ViNO osallistuu päättäjien painostamiseen Kööpenhaminassa lähettämällä paikan päälle noin kolmenkymmenen jäsenen delegaation.
Lisätietoja:
Sini Terävä, 040 755 6921
Erkki Perälä, 050 572 1930




