Yläkaupungin yö

16.05.2009
17.00to23.00

Tervetuloa viettämään kulttuurifestivaali Yläkaupungin yötä Jyväskylän vihreiden nuorten ja opiskelijoiden kanssa ensi lauantaina 16.5 klo 17-23. Teemana tänä vuonna on “Asu vapaa”, mikä näkyy meidän teltallamme
mahdollisuuksien mukaan eri tavoin “vihreänä pukeutumisena” (ainakin allekirjoittanut kaivaa siis kukkamekkonsa esiin). Telttamme sijaitsee klo 17-23 Alvar-aukiolla yliopiston päärakennuksen edessä Seminaarinmäellä. Paikalla on hyvää seuraa, pientä purtavaa, eurovaaliehdokkaita ja/tai tukiryhmäläisiä sekä mahdollisuuksien mukaan musiikkia. Rentoa yhdessäoloa. Ihan hyvää säätäkin on luvattu!

Meidän puoluekokoustajat osallistuvat myös (mikäli kokous päättyy ajoissa) Asu vapaa-kulkueeseen joka lähtee klo 19.30 Aren aukiolta. Laitan kutsun kulkueeseen alle: Värikäs tai erikoinen pukeutuminen on suotavaa! Ja kulkue päätyy siis aivan telttamme lähelle.

Lisätietoja itse kulkueesta:

Tervetuloa mukaan Yläkaupungin Yön Asu vapaa –kulkueeseen!
Kulkue lähtee klo 19.30 kävelykadulta Monikulttuurikeskus Glorian edestä ja kulkee reittiä Kauppakatu- Seminaarinkatu päättyen yliopiston päärakennuksen takapihalle klo 20.00. Kulkuetta vetää Keski-Suomen Afrikka-yhdistyksen Ismaila Sambou puujaloin. Toivomme, että ryhmästänne mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan kulkueeseen. Monikulttuurikeskus Glorian edessä ohjelma alkaa klo.19.15 Afrikka-yhdistyksen rumpuesityksellä.

This entry was posted in Tapahtumat. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>