Jyvioni jätti muistutuksen Kirkkopuiston kaavasta

Jyvioni jätti 13.3.2009 muistutuksen Kirkkopuiston kaavamuutoksesta. Koska yhdistyksen nimenmuutos ei ole vielä virallinen, jätettiin muistutus vielä vanhalla Grönioni-nimellä.

Muistutus asemakaavan muutosehdotuksesta 1. kaupunginosan katu- ja puistoalueille (Kirkkopuisto)

Grönioni – Jyväskylän vihreät
nuoret ja opiskelijat ry
puheenjohtaja@jyvioni.org

Jyväskylän kaupunki / kaupunginhallitus
PL 193
40101
Jyväskylä

1. Grönioni ry on huolissaan siitä, että ennen Kirkkopuiston asemakaavan hyväksymistä on tehty esisopimus SRV:n kanssa ja tämä saattaa aiheuttaa jo ennalta painetta hyväksyä kaavamuutoksessa oleva parkkihallin rakennusoikeus. Esisopimusta ei saisi käyttää vetojuhtana asioissa, jotka selkeästi kuuluvat syksyllä 2008 vaaleilla valitun valtuuston päätettäväksi.

2. Grönioni ry ei usko, että parkkihalli johtaa kaupungin kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun, kadunvarsiparkkipaikkojen laajaan vähenemiseen tai kävelykadun laajentamiseen, sillä näihin asioihin ei ole kaavamuutoksessa sitouduttu. Tästä syystä kaavamuutosta ei saisi perustella näillä seikoilla.

3. Paraatiaukion parkkihalli ei torju ilmastonmuutosta, sillä suurempi parkkitilan määrä vain kannustaa entistä suurempaan yksityisautojen käyttöön. Kaupungin tulisi suhtautua ilmastonmuutokseen erityisellä vakavuudella juuri nyt, sillä vuosi 2009 on YK:n ilmastovuosi ja viimeiset hetket maapallomme pelastamiseksi alkavat olla käsillä. Muutoksen tulee lähteä kaupungeista, kuten Jyväskylästä, eikä yksityisautoilun lisääminen ole tällaista ilmastonmuutoksen kannalta järkevää päätöksentekoa.

4. Parkkihallin sisään- ja ulosajoramppien rakentaminen paikallisliikennekeskuksen liikenteen tielle on suuri virhe ja tulee hankaloittamaan joukkoliikenteen kehittämistä ja sujuvaa toimimista.

5. Grönioni ry:n mielestä kirkkopuiston kaavamuutokseen kytketyn Valtiotalon korttelin pysäköintijärjestelyt tulee voida hoitaa muulla tavoin kuin Paraatiaukion parkkihallilla. Grönioni ry:n mielestä ei ole tutkittu tarpeeksi vaihtoehtoa, jossa korttelin parkkipaikkavelvoitetta kevennettäisiin ja täten nyt tyhjillään olevalle tontille olisi mahdollista rakentaa nykyistä vähäisemmällä parkkipaikkamäärällä.

6. Paraatiaukion parkkihallista koituisi kaupungille erilaisia välillisiä kustannuksia. Kaupunkisuunnittelu ei saisi lähteä siitä, että terve aikuinen ihminen ei jaksa kävellä yli kahtasataa metriä kauppaan tai työpaikalle pysäköintipaikalta. Tällainen kehitys ei ole kansanterveyden näkökulmasta järkevää. Lisäksi liikenteen tuoma ilmansaasteiden ja melun lisäys heikentävät keskustassa asuvien elämänlaatua.

7. Pysäköintitilan puute keskustan alueella ei ole pätevä syy kaavamuutoksen hyväksymiselle. Grönioni ry muistuttaa kaupungin omassa Keskustan pysäköintitarkastelussa sanottavan, että: “P-Torilla ja P-Asemalla on lähes aina vapaita  paikkoja ja P-Kolmikulma on täynnä vain yhtenä tai kahtena päivänä ennen joulua.” Sama tarkastelu kertoo myös P-Matkakeskuksen olevan vajaakäytössä. Lisäksi P-Sokos on tuonut merkittävän lisän keskustan asiakaspysäköintiin 600 autopaikalla. Suuremmalle pysäköintitilan määrälle keskustassa ei näin ollen ole todellista tarvetta.

8. Kaavamuutoksen mahdollistama parkkihalli ei estä kaupunkirakenteen hajaantumista ja palveluiden siirtymistä kaupunkikeskustan ulkopuolelle. Tämä estetään ennen kaikkea tiiviillä ja tehokkaalla kaupunkisuunnittelulla. Keskustan elävyys ja viihtyisyys saavutetaan Paraatiaukion parkkihallin sijaan rauhoittamalla keskusta ruuhkista ja panostamalla sen vetovoimaisuuteen ajanviettopaikkana. Keskustan saavutettavuus tulee turvata rohkeilla joukkoliikenneratkaisuilla, kuten raideliikenteen kehittämisellä. Tämä hyödyttäisi myös keskustan palveluntarjoajia ja erikoiskauppaa. Pelko palvelurakenteen hajaantumisesta ei siis ole järkevä syy Kirkkopuiston kaavamuutoksen hyväksymiselle.

9. Grönioni ry:n mielestä tulee selvittää, onko Keskimaa-valtuuston jäseniä osallistunut kirkkopuiston kaavan valmisteluun tai päätöksen tekoon, sillä myös Keskimaa hyötyy Valtiontalon korttelin rakentamisesta.

Jyväskylässä 13.3.2009

Sanna Säkkinen
040-7652295
Puheenjohtaja

Ilona Toivanen
044-3337182
Puheenjohtaja

This entry was posted in Ajankohtaista. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>